Ruijanpallas, turska ja seiti. Siinä muutamia lajeja, joita voi saada haaviinsa täällä Pohjois-Norjassa. Jokainen laji vaatii kuitenkin omanlaisensa taktiikan, mikäli aikoo saada kalan nappaamaan. Yhtä tärkeää on varmistaa, että käytettävä kalusto on tehtävän tasalla. Kohdekalojen voimaa ei missään nimessä tule aliarvioida – ja vavasta täytyy pitää kiinni kovaa!

Sørøyan saari Pohjois-Norjassa on niin kaukana pohjoisessa, että mikäli haluaa pysytellä sivilisaation parissa, ei paljon pohjoisemmaksi pääse. Sørøya on maan neljänneksi suurin saari, eikä sinne pääse kuin lautalla tai lentämällä – siltoja Sørøyalle ei ole. Kivisten kallioiden peittämällä, kauniiden vuonojen lävistämällä karulla saarella kaikki pyörii kalastuksen ympärillä.

Matkatoverini Jeanett Bersås on kokenut merenkävijä, mutta ei vielä ole onnistunut nappaamaan todella isoa ruijanpallasta. Oma tilanteeni on samankaltainen, joten yhteiseksi maaliksemme viikon mittaisella Sørøyan-reissullamme muodostuu yhden kunnon jättiläisen saaliiksi narraaminen. Tapaamme Camp Halibutin oppaan, Daniel Erikssonin, Hasvikin lentokentällä saaren koillisosassa. Lyhyen, mutta erittäin kauniin automatkan jälkeen, saavumme suuren vuonon suojassa sijaitsevaan leiriimme. Camp Halibutissa majapaikkanamme toimii omalla kylpyhuoneella varustettu 2-3 hengen makuuhuone, ja rakennuksen olohuone, keittiö sekä ruokasali ovat asukkaiden yhteiskäytössä. Camp Halibutin kolme erittäin vakaata ja turvallista alumiinista valmistettua kalastusvenettä kelluvat laiturissa, joka on vain muutaman metrin päässä ulko-ovelta.

Ensimmäisenä iltana oppaamme Daniel ja hänen kollegansa Alexander Strid kertovat meille kaiken tarpeellisen leiristä ja kalastuksesta. Saamme myös oppia tarvitsemistamme solmuista, ja jigien rigaamisesta stinger -koukuilla. Suunnilleen vavanmitan päässä uistimesta tulee olla monofiili- tai fluorocarbonperuke, joka kestää hiertymistä paremmin kuin kuitusiima. Myös siiman jatkamiseen käytetyn solmun tulee olla riittävän matalaprofiilinen, jottei se tartu vaparenkaisiin. Tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että varusteet ovat varmasti huippukunnossa, ja että siima on varmasti tarkoitukseen sopivaa. Pienempien kalojen kanssa pärjää kyllä vaikka minkälaisella kalustolla, mutta kun se villeimpien unelmien jättiläisruijanpallas nappaa syötin, tulee kaluston olla iskussa, eikä heikoille lenkeille ole tilaa.

Tarkasteltua sääennusteita huolellisesti, päätämme viettää ensimmäisen päivämme saaren pohjoispuolella sijaitsevalla hiekkapohjaisella alueella, jossa vettä on 10-30 metriä, ja jossa pitäisi olla paljon ruijanpallasta. Kun virtaukset ovat voimakkaita, ovat syöttikalat liikkeellä, ja silloin kalakin syö parhaiten. Tästä johtuen vuorovedet tulee huolellisesti ottaa huomioon kalastusta suunnitellessa. Kalastus on yleensä parasta juuri ennen tai jälkeen sitä, kun vesi on korkeimmillaan tai matalimmillaan. Daniel näyttää meille, kuinka täällä kalastetaan: ensin uistin päästetään pohjaan, kelataan pari metriä ja liikutetaan uistinta pienin liikkein. Aika ajoin kelataan uistinta ylöspäin niin, että saadaan kalat nousemaan hieman matalempiin vesiin, irti pohjasta. Kalastamme Berkleyn Power Herringin ja Sandeelin suurimmilla malleilla, minkä lisäksi vedessä on koko ajan yksi täkyonki, jonka päässä on paltaita houkuttelemassa puolitoistakiloinen seiti. Tämä osoittautuu usein kaikkein tehokkaimmaksi menetelmäksi.

Tapahtumaköyhän alun jälkeen kuulemme radiosta, että Camp Herringin toisen veneen porukka on onnistunut koukuttamaan jotain todella suurta. Siirrymme lähemmäs leirikaveriemme venettä, ja näemmen kuinka Alexander ja kaksi vierasta vuorotellen yrittävät väsyttää kalaa, onnistuen kuitenkin saamaan siiman päässä olevaa jättiläistä vain hädin tuskin irti pohjasta. Yhdessä vaiheessa saalis saadaan nostettua aivan pinnan tuntumaan, mutta kalamiesten vastalauseista huolimatta kala tekeekin täyskäännöksen ja singahtaa takaisin pohjaan. Loppujen lopuksi kova tiimityö kuitenkin palkitaan, ja kun jättimäinen ruijanpallas lopulta kelluu veneen vierellä, saadaan mitaksi ällistyttävät 195 cm, ja painoakin arvioidaan olevan lähes 100 kilogrammaa!

Möröstä inspiroituneena päätämme mekin jatkaa kalastamista, ja pian Daniel tunteekin kun jokin näykkää uistinta. Valtava ruijanpallas saattaa koostaan huolimatta näykätä uistinta vain hyvin varovasti, ja onnistuneen koukutuksen avain onkin siinä, että vastaiskun kanssa maltetaan odottaa riittävän pitkään. Vasta, kun kalan paino todella tuntuu siiman päässä, on aika vastaiskulle, ja sen tulisi olla luonteeltaan niin väkevä, kuin mitä kalamiehellä on tarjota. Näin toimien kalan koukutukseen on parhaat mahdollisuudet, ja tällä tekniikalla myös Daniel onnistuu koukuttamaan venekuntamme ensimmäisen kalan. Pennin Slammer IV-kela hoitaa hommansa mukisematta, ja lyhyen mutta kovan taistelun jälkeen saamme pinnalle ensimmäisen kalan, joka osoittautuu jopa 120-senttiseksi!

Kuin tyhjästä meidät ympäröi sankka sumu, ja näkyvyys putoaa vain muutamaan metriin. Samaan aikaan aallot muuttuvat koko ajan suuremmiksi. Jatkamme kuitenkin taistelua, ja pian Power Herring -jigiini tarttuu ensimmäisen kerran oikea ruijanpallas. Siitä alkaa melkoinen jännitysnäytelmä, ja myös tasapainoni asetetaan kunnon kokeeseen veneen keinuessa aaltojen mukana. Muutaman kunnon syöksyn ja kelan kirahduksen jälkeen Daniel saa varmistettua kalan suurella nostokoukulla, mikä on turvallisin tapa nostaa ruijanpallas. Nostamme kalan veneeseen punnituspussilla, jotta kala pysyisi mahdollisimman hyvävointisena. Kala mitataan, ja olen todella tyytyväinen nähdessäni, että lopputulos on 134 cm! Pian tämän jälkeen pääsen toteamaan, että sumu, suuret aallot ja uuden perukkeen siimaan solmiminen on huono yhdistelmä. En ole koskaan kärsinyt meripahoinvoinnista, enkä uskonut voivani kärsiäkään, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta se alkaa. Lupaan itselleni ottaa ensi kerralla matkapahoinvointipillerit mukaan. Saatuamme vielä muutaman pienemmän kalan, vedämme päivän nippuun ja lähdemme takaisin leiriin.

Kuten aiemmin mainitsin, ei ruijanpallas missään nimessä ole ainoa laji, mitä Sørøyalla pyydetään, vaan myös muita kalalajeja löytyy mielin määrin. Turskanpyynnissä on mahdollisuus sekä suureen lukumäärään että kokoon, etenkin keväisin kun vaellusturska eli skrei palaa kotiin Barentsinmereltä. Tuolloin ei ole lainkaan mahdotonta saada jopa yli 40 kg:n turskia. Muita hyviä kohdekaloja ovat muiden muassa seiti (eli sei), merikissa ja punakampela.

Seuraavaksi päiväksi päätämme suunnata suurelle vuonolle, joka on suojassa pahimmilta tuulilta. Jeanett odottaa edelleen ensimmäistä suurta ruijanpallastaan, mutta salaisena aseena valitsemassamme vuonossa on niin kutsuttu leopardipohja. Sellaisella pohjalla viettävät mielellään aikaansa silleihin kuuluvat tuulenkalat, jotka ovat ruijanpaltaan lempisaalista. Lahtien ulkopuolella pohja syvenee nopeasti, ja pienet seitit partioivat alueella suurissa parvissa. Ei mene montakaan minuuttia, kun Jeannettella nappaa ensimmäisen kerran, ja tärppejä tulee jatkuvalla syötöllä. Väsytän itse pienempää kalaa, kun kuulen Jeannetten huutavan kunnon tärpistä. Daniel irroittaa nopeasti kalan koukustani, ja valmistautuu ottamaan Jeannetten kalan haltuun. Kymmenen minuutin taistelun jälkeen pintaan nousee Jeanetten ensimmäinen ruijanpallas ikinä – ja mittaa on komeat 153 cm! Hetkeä myöhemmin hänellä tärppää uudelleen, ja veneen vierelle nouseen 159 senttinen järkäle, jolle Daniel arvioi painoa n. 56 kilogrammaa! Molemmat kalat kohtasivat voittajansa Power Herringin narraamina.

Käymme täydentämässä ruoka- ja välipalavarastomme eräässä saaren runsaasti varustelluista ruokakaupoista, joita todellakin löytyy Sørøyalta useita. Varsinaisella ruokalistalla on tietysti pääasiassa kalaa, mutta kun merellä ollaan koko päivä, on veneessä tärkeää olla mukana myös paljon pientä purtavaa ja juotavaa. Ostamme kaupasta myös lämpimiä sukkia, sillä päivät merellä ovat erittäin kylmiä huolimatta siitä, että on heinäkuu.

Viimeisenä päivänä sää vaikuttaa lupaavalta, ja pääsemme lähtemään kauempana merellä sijaitseville parhaille ottipaikoille. Noin 90 minuutin venematkan päässä leiriltä sijaitsee Storskalltaren -niminen alue, mikä tarjoaa kaikkea, mitä kalapaikalta voi merellä toivoa: virtauksia, runsaita pohjan muotoja, ja paljon pikkukalaa. Myöskään ammattikalastajat eivät kalasta siellä, joten kalastuspaine on pieni. Päätämme lähteä merelle iltapäivällä, ja kalastaa yön yli keskiyön auringon tarjoamassa valossa.

Ottipaikoille päästyämme, törmäämme heti useampaankin hanakasti nappaavaan turskaan, ja saamme näytille muutaman komeammankin kalan, mutta tavoitteemme ovat kuitenkin tällä kertaa jossain hieman korkeammalla. Daniel ja Jeannett rigaavat täkyonkensa kunnon vonkaleilla niin, että pienemmät turskat jättäisivät onget rauhaan, mutta itse päätän jatkaa jigillä, tähtäimessäni kunnollisen kokoinen turska. Näemme kaiussa suuren seitiparven, ja päätimme ladata avokelasettimme Power Sandeeleilla. Seiti rakastaa vauhtia, ja siihen hommaan saa haspeleita parempia varusteita hakea. Tiputamme jigit pohjaan, ja kelaamme henkemme edestä tietäen, että kohta saattaa tällätä ja kovaa! Tällainen kalastaminen on erittäin hauskaa, ja seiti on kokoonsa nähden varsin hyvä taistelukumppani.

Kello kahdelta yöllä, olen sekä henkisesti että fyysisesti täysin loppu. Tuntuu, että olen nostanut ja vapauttanut vähintään sata turskaa, ja pää on täysin tyhjä, eikä käsistä ja selästä tunnu olevan enää mitään jäljellä. Hetken päästä veneeseen nousee kuitenkin noin kaksikymmentä kiloa turskaa, mikä on kesällä kalastetuksi kalaksi varsin hyvä vonkale. Jigin kanssa rämplääminen kannatti, sillä tässä on uusi ennätyskalani! Storskalltaren osoittautuu siis varsin hyväksi ottipaikaksi, ja ehdottomasti pitkän venematkan arvoiseksi.

Matkalla leiriin havaitsemme vielä pinnalla hyppivän delfiiniparven – taas yksi fantastinen kokemus, jota Pohjois-Norja meille tarjoilee. Palaamme varmasti vielä jokin päivä, ja toivottavasti saamme silloin vieläkin suurempia kaloja. Kaksimetrinen ruijanpallaskaan ei enää tunnu mitenkään mahdottomalta ajatukselta. Sørøyalla mikään ei ole mahdotonta.

Lisää tietoa Sørøyan kalastusretkistä saatte Camp Halibutin Danielita ja Alexanderilta osoitteessa https://camphalibut.com/

Hyrräkela:

Penn Fathom LD 15/25

Penn Carnage Halibuster 30lb/50lb

Penn Squall II LW 20

Penn Regiment III Pro Boat 20-30lb

Berkley Whiplash 8 Braid, 104 lb

Berkley Trilene Big Game leader 1,09 mm

Avokela:

Penn Slammer IV 5500/6500

Penn Regiment III Spin & Pilk

Penn Battalion Jigging

Berkley X9 Braid 0,30 mm

Berkley Trilene Big Game leader 1,09 mm

Uistimet:

Berkley Power Herring

Berkley Power Sandeel